keskiviikko 7. elokuuta 2013

Melania G. Mazzucco: Vita, elämäni


11-vuotias Diamante ja 9-vuotias Vita lähetetään köyhästä italialaisesta kylästä paremman elämän toivossa New Yorkiin 1900-luvun alussa. Ajatelkaa, miten pienenä on pitänyt selviytyä! He asuvat Agnellon luona, joka pitää jonkinmoista vuokramurjua elannokseen. Agnellosta piirtyy aika ankara ja brutaalikin kuva, ja myös hänen vuokra-asukkinsa ovat jos jonkinmoista sakkia. Agnello on kuitenkin Vitan oikea isä, vaikka Vita kuvitteleekin isänsä olevan kuuluisa laulaja Enrico Caruso.

Kirjan lukemisesta on jo useampi viikko ja jälkikäteen parhaiten on jäänyt mieleen, miten paljon raakaa työtä tuon ajan köyhät ihmiset joutuivat tekemään. Diamantekin työskenteli vuosia vesipoikana rautateille eikä tuosta ajasta jäänyt edes säästöjä. Samoin tuossa yhteisössä toimivat alamaailman lait mafioineen, joskaan tuota mafia-nimeä ei kirjassa taidettu käyttää. Kuitenkin rikollisten valta oli suuri ja ihmishengen arvo pieni:

Ero amerikkalaisen hevosen ja italialaisen pikkupojan välillä on seuraava: Jos isäntä jättää hevosen liian pitkäksi aikaa kylmään, voi Society for Prevention of Cruelty to Animals syyttää häntä eläimen pahoinpitelystä, antaa hänelle sakot aina viiteen dollariin asti ja ottaa häneltä eläimen pois. Jos isäntä jättää pikkupojan kylmään, kukaan ei edes huomaa koko asiaa.

Diamante on fiksu ja selviytyjä, mutta löytääkö hän paremman elämän? Hän rakastaa Vitaa, mutta he joutuvat eroamaan, kun Diamante lähtee työnhakuun muualle. Rakastavaisia erottaa usein aika ja välimatka, jopa valtameren mittainen.

Käsittääkseni kirjailija on selvitellyt oman sukunsa vaiheita ja paikoin teos hyppää dokumentaarimaiseen kuvaukseen siitä, mitä tiedon murusia on mistäkin löytynyt. Näiden murusten ympärille kirjailija on rakentanut fiktiivisen teoksen, johon jää paljon aukkoja.

Mielestäni Diamanten myöhemmät elämänvaiheet paljastetaan liian aikaisin ja Vitan, teoksen nimikkohenkilön elämästä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Muidenkin henkilöiden kohdalle jää aukkoja. Miten esimerkiksi kävi Agnellon Lenalle, joka toimitti amerikkalaisen vaimon virkaa, vaikkei vihille voinutkaan mennä, olihan Agnellolla Italiassa vaimo. Onnettomien sattumusten jälkeen Lena vain häviää tarinasta.

Kokonaisuus on siis rönsyilevä ja aukkoinen, vaikkakin itse teema, italialainen maahanmuuttajayhteisö 1900-luvun Amerikassa, on erittäin mielenkiintoinen. Teos on kansilehden mukaan voittanut Italiassa arvostetun Premio Strega -kirjallisuuspalkinnon.

Diamante tietää, että hänen harjoittelukautensa on päättynyt. Ei ole enää mitään, mitä Amerikka voisi opettaa hänelle tai kätkeä häneltä. Amerikalla ei ole hänellä enää salaisuuksia tai houkutuksia. Hänellä ei ole enää harhaluuloja. Tietyssä mielessä kyse ei ole edes Amerikasta, vaan kaikesta. Tämä on samanlainen paikka kuin muutkin.

Melania G. Mazzucco: Vita, elämäni
Avain, 2004, 447 (s.)
Italiankielinen alkuteos Vita (2003)
Suom. Taru Nyström Abeille

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti