keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pentti Huovinen: Heippa - täällä bakteeri!

Tiesittekö, että lapset rakastavat satujen lisäksi tietokirjoja? Tämä lasten tietokirja tuli meille FinIP-rokotetutkimuksen kotikäynnin kylkiäisenä. En ota tässä kantaa itse tutkimukseen, mutta pisteet THL:lle hyvästä palkkiovalinnasta!

Kuvituksen vuoksi kirja sopii aika pienillekin, esimerkiksi meillä kohta 3 v. katselee kuvia muiden mukana, isommat tietysti jo voivat seurata tekstiäkin. Ja kouluikäiset varmasti lukevat ja tutkivat kirjaa mielellään itsekseenkin.

Kirja on monipuolinen kuvaus bakteerien maailmasta. Siinä käsitellään bakteereja ja niiden tutkimusta sekä erilaisia arkielämän ulottuvuuksia, joihin bakteerit liittyvät, kuten hygienia, luonto, sairaudet. On ohjetta käsienpesuun ja perustietoa sairauksista, korvatulehduksesta, päätäistä ja punkeista, koiran ja kissan puremista.

Ei liene vaikea arvata, mikä on lasten mielestä mielenkiintoisinta...? Oksennus ja ripuliaukeama. Suolen toiminta. Talojen viemärijärjestelmä. Kyllä on hauska illasta toiseen pohtia, että minne se kakka pöntöstä menee. Mutta asiaa, asiaa kirjoittaa Huovinen.

Kuvitus on havainnollista, mutta ei mielestäni erityisen erityistä. Mukana kulkee piirroshahmo Sulevi, joka esittelee lukijalle näitä asioita - tällainen mielikuvitushahmon käyttö taitaa olla aika tyypillistä monissa alakoulun oppikirjoissakin.

Tämän postauksen myötä minulle selvisi, että teos on myös palkittu: tekijät ovat saaneet opetusministeriön vuoden 2008 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon (10 000 euroa). Ja onpa myös Suomen tietokirjailijat ry on palkinnut Pentti Huovisen 12 000 euron suuruisella Warelius-palkinnolla. 

Hienoa, että tieteen popularisointia lapsille palkitaan. Katso tiedote Suomen tietokirjailijat ry:n sivuilta

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä tietokirjoja olet itse lapsena lukenut, mikä on jäänyt mieleen? Minulle ehdottamasti erilaiset eläinkirjat. Mummolan kirjahyllyssä oli vanhan ajan tietokirjasarja, jossa oli tuhruisia mustavalkokuvia Afrikan eläimistä ja niitä tuijottelin ja tutkin vuodesta toiseen. Leijonakuvassa oli salamavalosilmät...

Pentti Huovinen: Heippa - täällä bakteeri!
Kuvittanut Irmeli Matilainen
WSOY 2007, 3. painos 2009, 64 s.

4 kommenttia:

  1. Mainio kirjaidea :)
    Jotkut lapset lukevat luetteloita, ja olen nähnyt lastenkirjan (en muista nyt nimeä), missä on kaikenlaisia hauskoja luetteloita :)
    ***
    Pentti Huovinen on muistini mukaan lääketieteen tohtori ja luennoinut paljonkin "suurelle yleisölle", luultavasti asuu Turussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on viime aikoina ollut perheessä niin suosittu, että ajattelin, että miksipäs ei. Samalla tuo luettujen mutta ei blogattujen romaanien määrä kasvaa, mutta jotain taas piakkoin...

      Huovinen on omien nettisivujensa mukaan bakteeriopin professori Turun yliopistossa.

      Poista
  2. Vaikuttaa hauskalta. Hienoa, että lapsille tehdään tällaisia kirjoja. Voin kuvitella, että niitä on kiinnostavaa katsella.

    Pidin itsekin pienenä tietokirjoista. Minulla on vieläkin kirja "On kiva tietää", jossa oli paljon kuvia ja lyhyitä tekstejä vaikka mistä aiheista koiraroduista, säähän ja veden kiertokulkuun. Suosikkiaukeamallani oli kuva rahtilaivasta. Kuvassa oli esitelty laivan eri osia. Sitä kuvaa tutkin kerta toisensa jälkeen.

    Toinen suosikki oli kolmannella luokalla koulussa jaettu maailmankartasto, jota jaksoin katsella vaikka kuinka paljon. Minulla on se vielä jäljellä ja kannet ovat irti ahkeran selailun jäljiltä. Nykyään on mukava katsella maita, joita ei enää ole, kuten Neuvostoliitto tai Jugoslavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, että rahtilaivakuva kiinnosti. Muistan myös, että karttakirjat oli kiinnostavia, taitaa minullakin olla sellainen repaleinen koulukartasto tallessa.

      Poista